Vapaassa pudotuksessa

Leif GW Perssonin Lidamurhan jälkeen luin Perssonin Putoaa vapaasti kuin unessa (alkup. 2007), joka kertoo fiktiivisen salaisen tutkintaryhmän työskentelystä Olof Palmen murhan kimpussa. Illuusio siitä, että pääsi rikoskomisarioiden muassa tutkailemaan kuuluisan murhan "papereita" kutkutti lukiessa. Teoksen alkupuolella tutustutaan Keskusrikospoliisin päällikköön Lars Martin Johanssoniin, mutta noin kirjan puolessa välissä tilaa alkaa (jälleen) saada Lindamurhasta tuttu rikoskomisario Bäckström. Bäckström on siirretty löytötavaratoimistoon ja hänen epäkelpoisuuttaan poliisina (ja kansalaisena ylipäätään) alleviivataan mielestäni liikaa, hän on fiktiivisenäkin tyyppinä aivan liian vihainen ja räävitön. Kertakaikkisen epämiellyttävä.

Etenkin kirjan toiminnallinen loppuosa hätkähdytti, mieleen tuli myös Patricia Cornwallin tapa kirjoittaa: alku on henkilöhahmojen luotausta ja tapahtumien alkusoittoa, lopussa rytisee hollywoodmaiseen tapaan. Persson on ilmeisesti sekoittanut toden ja fiktion pakkaa runsaalla kädellä, ja ainakin minussa se sai aikaan sen, etten usko tietäväni Palmen murhasta oikeastaan mitään. Enkä kyllä tiennyt alunperinkään.

Luin Putoaa vapaasti kuin unessa-kirjan heti Lindamurhan perään, mutta en pitänyt tästä läheskään yhtä paljon kuin Lindamurhasta, jota luin lumoutuneena. Joka tapauksessa se sai minut kiinnostumaan Ruotsin pääministerin murhasta, googletin melkoisesti, ja kiinnostuksen herättäminenhän on yksi kirjallisuuden "tehtävistä". Putoaa vapaasti kuin unessa on päätösteos trilogiaan.