Lindamurha (Linda - som i Lindamordet, Persson 2005; suom. Kari Koski, Bazar Kustannus Oy, 2006) on ensimmäinen Leif GW Perssonin kirjoittama dekkari, jonka olen lukenut. Lindamurha kertoo nuoren ruotsalaisen poliisiksi opiskelevan naisen murhasta ja poliiseista, jotka tutkivat rikosta. Persson paneutuu pikkutarkasti siihen mitä poliisi tekee ja näkee ja kuulee, sen jälkeen kun rikos on havaittu.
Henkilökaarti on mittava, mutta kirjan päätähdeksi nousee poliisipiireissä hankalana tyyppinä tunnettu rikoskomisario Evert Bäckström, joka syystä tai toisesta lähetetään Växjöhön johtamaan murhan tutkimuksia. Bäckströmin maailma on jokseenkin kapeutunut ja hänen ruokaa ja juomaa kaipaava hahmonsa ravaa rikospaikan, toimiston, ravintolan ja hotellihuoneen väliä.
Rikoskomisario Bäckström on katkera mies, mutta hän ei luultavasti tunnista katkeruutta itsessään. Bäckströmin jatkuva sisäinen, räävittömän kirveltävä monologi on kirjan herkullisinta antia kaikessa koomisuudessaan ja säälittävyydessään, etenkin kun nämä Bäckströmin todemmat ajatukset on yleensä kirjattu heti sen perään mitä hän on juuri ääneen sanonut. Oikeassa elämässä Perssonin antisankarin tapainen sovinistinen jne. tuttavuus ei olisi lainkaan huvittava.
Persson esittelee Bäckströmin näin:
"Bäckstöm oli lyhyt, lihava ja primitiivinen, mutta tarvittaessa hän pystyi olemaan sekä ovela että pitkävihainen. Itse asiassa hän piti itseään fiksuna miehenä parhaassa iässä. Vapaana ja sitoutumattomana miehenä, joka piti enemmän rauhallisesta kaupunkielämästä, ja koska tarpeeksi moni houkutteleva ja kevyesti pukeutunut daami näytti oleva asiasta samaa mieltä, ei ollut todellakaan mitään syytä valittaa.--- "
Murhan muita tutkijoita ovat ahdistunut ja tunnollinen Jan Levin, järkevä Anna Holt ja nuori, nerokas Lisa Mattei. Kiinnostavaa kyllä, Perssonin henkilöhahmot "nousevat ja laskevat" kirjassa hiukan arvaamattomasti, kuin radoillaan liikkuvat hahmot tivolin ampumakojussa.
Persson esittää ruotsalaisen poliisin suurelta osin melko koomisessa ja synkässä valossa. Paikoin ei olla kaukana farssista. Luulen kuitenkin, että vastaavanlaisia tyyppejä löytyy useimmista ammattikunnista - tai että niitä voi todentuntuisesti upottaa lähes minkä tahansa ammattikunnan raameihin, fiktion merkeissä. Myös media ja mediasirkukseen osallistuvat kansalaiset (epäillyt, todistajat ja muut) Persson nostaa "narulle kuivumaan".
Kirja on omistettu Maj Sjöwallille ja Per Wahlöölle, mutta Perssonin teos on ruotsalaisen kirjailijapariskunnan klassikkodekkareita huomattavasti karkeampi ja ronskimpi.
Lindamurha/Roihan kirja/YLE
Leif GW Perssonin kotisivut (ruotsiksi)
Henkilökaarti on mittava, mutta kirjan päätähdeksi nousee poliisipiireissä hankalana tyyppinä tunnettu rikoskomisario Evert Bäckström, joka syystä tai toisesta lähetetään Växjöhön johtamaan murhan tutkimuksia. Bäckströmin maailma on jokseenkin kapeutunut ja hänen ruokaa ja juomaa kaipaava hahmonsa ravaa rikospaikan, toimiston, ravintolan ja hotellihuoneen väliä.
Rikoskomisario Bäckström on katkera mies, mutta hän ei luultavasti tunnista katkeruutta itsessään. Bäckströmin jatkuva sisäinen, räävittömän kirveltävä monologi on kirjan herkullisinta antia kaikessa koomisuudessaan ja säälittävyydessään, etenkin kun nämä Bäckströmin todemmat ajatukset on yleensä kirjattu heti sen perään mitä hän on juuri ääneen sanonut. Oikeassa elämässä Perssonin antisankarin tapainen sovinistinen jne. tuttavuus ei olisi lainkaan huvittava.
Persson esittelee Bäckströmin näin:
"Bäckstöm oli lyhyt, lihava ja primitiivinen, mutta tarvittaessa hän pystyi olemaan sekä ovela että pitkävihainen. Itse asiassa hän piti itseään fiksuna miehenä parhaassa iässä. Vapaana ja sitoutumattomana miehenä, joka piti enemmän rauhallisesta kaupunkielämästä, ja koska tarpeeksi moni houkutteleva ja kevyesti pukeutunut daami näytti oleva asiasta samaa mieltä, ei ollut todellakaan mitään syytä valittaa.--- "
Murhan muita tutkijoita ovat ahdistunut ja tunnollinen Jan Levin, järkevä Anna Holt ja nuori, nerokas Lisa Mattei. Kiinnostavaa kyllä, Perssonin henkilöhahmot "nousevat ja laskevat" kirjassa hiukan arvaamattomasti, kuin radoillaan liikkuvat hahmot tivolin ampumakojussa.
Persson esittää ruotsalaisen poliisin suurelta osin melko koomisessa ja synkässä valossa. Paikoin ei olla kaukana farssista. Luulen kuitenkin, että vastaavanlaisia tyyppejä löytyy useimmista ammattikunnista - tai että niitä voi todentuntuisesti upottaa lähes minkä tahansa ammattikunnan raameihin, fiktion merkeissä. Myös media ja mediasirkukseen osallistuvat kansalaiset (epäillyt, todistajat ja muut) Persson nostaa "narulle kuivumaan".
Kirja on omistettu Maj Sjöwallille ja Per Wahlöölle, mutta Perssonin teos on ruotsalaisen kirjailijapariskunnan klassikkodekkareita huomattavasti karkeampi ja ronskimpi.
Lindamurha/Roihan kirja/YLE
Leif GW Perssonin kotisivut (ruotsiksi)
Kuulostaa mielenkiintoiselta. En olekaan lukenut mitään ruotsalaista pitkään aikaan. Hyvä esittely, kiva, ettet kertonut "liikaa". Itse koen kirjan esittelemisen hyvin vastuulliseksi.
VastaaPoistaJoo, ruotsalaiset kirjoittavat sujuvia dekkareita.
VastaaPoista